3. huhtikuuta 2012

Pikku puputaulu



Idea pikku puputauluun syntyi hetken mielijohteesta pääsiäiskoristeita esiin kaivaessani. Laatikon pohjalle oli jossain vaiheessa jäänyt tämä jo valkoiseksi maalaamani puupohja. Saman voi toteuttaa esim. pahvipohjalle. Värillinenkin tausta tottakai käy; tuloksena iloinen, värikkäämpi taulu!

1. Leikkaa tukevasta kartongista pupun profiili (näitä löytyy vaikka minkälaisia googlaamalla kuvahaulla 'bunny silhouette'). Leikkaa myös ylimääräinen rusetti kaulaan tai käytä satiinirusettia.

2. Maalaa hieman vaaleanpunaista korvaan ja nenään, vaaleansinistä rusetiksi kaulaan ja pyöreä pikku silmä ruskealla. Anna kuivua.

3. Suihkauta pintaan kevyesti spray-liimaa ja ripottele päälle hienorakeista valkoista tai väritöntä kimalletta. Anna kuivua hyvin. Spray-liiman puuttuessa tavallinen paperiliimakin käy tähän, mutta sitä pitää levittää hyvin ohut kerros, ettei kartonki käperry. Ole varovainen myös maalattujen kohtien kanssa, ettei maali leviä. Vinkkinä vielä: liimapuikkoa ei kannata käyttää, kimalle ei tartu siihen.

4. Kiinnitä rusetti pupun kaulaan ja itse pupu taulupohjaan kaksipuolisen vaahtoteipin kanssa, jotta se jää pohjasta hieman koholleen.

5. Lisää ripustuskoukku tai -rusetti ja laita seinälle tai ovenkahvaan roikkumaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...