Näytetään tekstit, joissa on tunniste halloween. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste halloween. Näytä kaikki tekstit

31. lokakuuta 2012

Hauskaa Halloweenia!


Hauskaa Halloweenia vielä näin viime tinkaan kaikille lukijoille meiltä SOMA JUTUN leideiltä!

Halloween on tullut tänne New Yorkiin tänä vuonna aika ankeissa tunnelmissa hurrikaani Sandyn takia, ja on myös jäämässä taka-alalle sen takia. Perinteiset karkki tai kepponen -kierrokset ja Halloween-paraatit on peruutettu monilla naapurustoilla turvallisuussyistä. Lapsille tämä juhla on silti tottakai tärkeä, kuin aina ennenkin. Itsellä on kyllä ongelmia asennoitua "juhlintaan" kun kuulee ja näkee koko ajan, miten huonosti asiat ovat monella muulla. 

Meille aika epänormaaliin tapaan, meillä ei yläkerrassa ei olekaan tällä kertaa muita koristeita, kuin nuo yllä näkyvät meille jo perinteiset kurpitsat ja noidat. Minusta on aina ollut hauska koristella hauskasti ja hymy suupielessä, mutta lasten kasvaessa, he itse ovat toivoneet "karmivampia" koristeita. Ehdittiin lasten onneksi hieman koristella alakertaa jo ennen viikonloppua, tässä muutama kuva niistä.


Lapsista oli superhauskaa tehdä ns. laboratoriopurkkeja. Meillä oli myös "aivot" purkissa, siis kukkakaali, jonka päälle levitin hammastikulla punaista geeli-elintarvikeväriä ja kaadoin vettä päälle. Nämä aivot lähtivät alta aikayksikön talosta, sillä niiden tuoma "tuoksu" täytti koko alakerran...
Linkki lisäideoihin ja ilmaisiin kuvaaviin teksteihin ja löytyy täältä.




15. lokakuuta 2012

Askarrellaan yhdessä: Luuranko omasta nimestä

Ei nimi miestä tai tässä tapauksessa luurankoa pahenna. Mukavaa puuhastelua Halloweenia odotellessa.


 Tarvitset:
mustaa paperia
valkoista paperia
kynä 
sakset
liimaa





1.-2.Taita valkoinen paperi pitkittäin kahtia. 
Kirjoita nimi paperiin ja leikkaa se irti. 
Huomioi kuitenkin ettet leikkaa keskikohdan taitosta kokonaan irti! 
Kun olet leikannut nimen, avaa paperi ja tästä muodostuu luurangon rintakehä.

Leikkaa seuraavaksi jo taitetusta ylijäämä paperista luut sekä pää. 
Liimaa luurangon osat mustalle paperille.


Tässäpä meidän perhe, Katja, Ken,Kristian ja Olivia luuranko muodoissamme!


8. lokakuuta 2012

Pientä somaa: Pöllörasia Halloween juhliin





Muistatteko kun tehtiin pieni lahjarasia paperirullasta?
Pöllörasia syntyy samoja ohjeita noudattaen. Lisäksi tarvitset silmät, nokan, siivet sekä "höyheniä" vatsaan.

Tämä on mukava kiitoslahja Halloween juhliin, sujauta sisälle karkkia tai vaikka tarroja!

31. lokakuuta 2011

Hauskaa Halloweenia ja sen kunniaksi Freebie!



Halloween on täällä ja sen huomaa kaikkialla!
Kurpitsat, syysväriset kukat, sekä halloween-koristeet ovat ilmestyneet talojen pihoille ja rappusille, ikkunoihin, sekä kauppojen ja ravintoloiden eteen. Iltojen pimetessä kauniisti koverretut kurpitsat loistavat kynttilänvaloaan kotien edustalla. Kauppojen halloween-aiheiset hyllytkin alkavat ammottamaan tyhjyyttään, kaikki alkavat olemaan valmiita h-hetkeen.




Kotia voi koristella ja tunnelmaa luoda vaikka vielä näin viime hetkelläkin
helposti esimerkiksi hauskan pikkujulisteen kanssa.
Nopea ja helppo projekti. Tulostettu kuva kehyksiin ja seinälle!




Halloweenin kunniaksi
voit tulostaa pikkujulisteen ilmaiseksi myös itsellesi täältä.

24. lokakuuta 2011

Askarrellaan yhdessä: PÖLLÖ käsinukke


Kiva pöllö käsinukke.
Syntyy ihan hetkessä ja tuottaa tuntitolkulla ilon hetkiä!

Tarvitset:
paperipussin
muffinssivuokia 2 kpl
paperia
sakset
liimaa


Leikkaa paperista pöllön korvat, nokka, silmät ja siivet.
Liimaa paikoilleen ja SHOW voi alkaa!

19. lokakuuta 2011

Askarrellaan yhdessä: Haamuja ja hämä-hämähäkkejä

Nopea, hauska ja helppo askartelu halloween-henkeen tai ihan muuten vaan.
Samalla jää kiva muisto pienistä kädenjäljistä.
Perheen pienimpien jalanjäljistä tulee muuten myös aivan ihania pikku kummituksia.


Tarvitset:

- paksua paperia tai kartonkia
- valkoista tai värillistä maalia (vesiväritkin käy)
- silmiin tussi, nappeja tai liikkuvia askartelusilmiä
-liimaa

Levitä maali/väri käteen ja paina paperille. Piirrä/liimaa silmät.



Mustavalkoisia haamumaisia hämähäkkejä...


...tai iloisia, kirkasvärisiä hämähäkkejä.


12. lokakuuta 2011

Varis vai Harakka

Mukavaa viime hetken Halloween puuhastelua on askarrella silhuettikuvia.
Tarvitset mustaa kartonkia ja sakset. Tosi simppeliä!
Jotenkin tänä vuonna silhuettikuvat "kolahtavat." Tässä tekemäni linnut, ovatko nyt variksia vai harakoita, sen voi kukin päättää itse.

Silhuetit pääsivät aitiopaikalle keittiön nurkkaan meidän vuosittaiseen Halloween-puuhun, joka yleensä pursuaa loppukuusta kaikenmoisesta Halloween aiheisesta askartelusta.


9. lokakuuta 2011

Askarrellaan yhdessä: Kirjanmerkit


Halloweenin henkeen tehdään  monsteri kirjanmerkkejä pitämään sivut ojennuksessa.
Alkuperäinen idea täältä.
Meidän perheessä kirjanmerkit ovat katoavaa sorttia, eikä niitä löydy ikinä tarpeen tullessa.



Tarvitset:
Ohutta kartonkia tai paperia
Sakset
Liimaa
Viivottimen
Kynän



Piirrä kaava. (Kuvista selviää hyvin miten neliöt piirretään.)
Kokoa voit muuttaa tarpeen vaatiessa, minulla neliön koko oli 7cm x 7cm.


Jäljennä kaava paperille ja leikkaa se irti.






1. Jos haluat koristella, leikkaa hiukan pienempi neliö koristepaperista ja liimaa se kiinni.

2. Taita kolmiot kuvan osoittamalla tavalla ja liimaa kiinni toisiinsa. Ota huomioon, ettet liimaa kolmioita kiinni alla olevaan  paperiin!

3. Koristele päällimmäinen kolmio silmillä ja hampailla. Liimaa hampaat kolmion sisäpuolelle, näin hirviö näyttää haukkaavan sivun reunaa.

4. Lukumonsteri on valmis.

Lukemisiin!



Ps. Kuvan kirjanmerkkeissä olen saanut apua 7-vuotiaalta assistentilta. Halusin näyttää miten kivoja myös lapset saavat näista aikaan.

3. lokakuuta 2011

Hämähäkkejä ja luurankoja

Inspiraation sain CoutryLiving -lehdestä, lokakuun 2011 numerosta

Photobucket

Halusin jotain saman tyyppistä Halloweeniksi vitriinin päälle. Mutta en ole valmis sijoittamaan omaisuuksia astioihin, joita pidän esillä muutaman viikon. Ja kuka tietää vaikken enää ensi vuonna niistä tykkääkään.

Photobucket
(3 pientä purkkia $170)

Ja tässä ovat omat luomukseni --- TADAA!



Siispä tuumasta toimeen ja romuamaan kaapista ne talteen otetut lasipullot ja -purkit.

Tarvitset:
- puhtaita lasipurkkeja
- valkoista akryylimaalia
- mustavalkokuvia printattuna valkoiselle paperille
(http://graphicsfairy.blogspot.com)
- paperiliimaa
- kirkasta spray-lakkaa

Photobucket

Ensimmäisen kerroksen jälkeen maali näyttää raitaiselta, ei paniikkia!
Anna kuivua hyvin ennen toista kerrosta. Maalasin kolme kerrosta ennen kuin sain tasaisen pinnan.

Photobucket


Leikkaa kuva paperista mahdollisemman läheltä ja liimaa kuva purkin kylkeen.
(Käytin paperille tarkoitettua liimapuikkoa.)
Suihkuta pinta kirkkaalla spray lakalla. Tämä antaa maalatulle pinnalle hiukan kestävyytta.
Voit siis pyyhkäistä pölyt tarvittaessa. Nämä eivät kuitenkaan kestä hankausta tai pesua.






Huutoja - Mustavalkoinen Halloween

Meidät löytää myös Huutonetistä myyjätunnuksella SOMAshoppi. Kohteisiimme pääset klikkaamalla TÄSTÄ ja jatkossa myös blogin sivupalkista aina, kun avoimia kohteita on huudettavana. Nyt tarjolla on monenlaista Halloween-tavaraa ja tulevaisuudessa myös kaikenlaista muuta somaa. Onnea huutoihin ;-)




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...