5. maaliskuuta 2012

Lilat synttärit: Kutsukortti

Ensi viikonloppuna meidän talon nuorin täyttää seitsemän. Hurjaa miten aika kuluu! Juurihan me tuotiin pieni käärö sairaalasta kotiin. Paljon on tottakai ehtinyt tapahtua tässä välissäkin, mutta aina näin syntymäpäivien aikaan sitä havahtuu tajuamaan, miten isoja nuo omat lapset jo ovatkaan... (ja miten itse ei tietenkään vanhene ollenkaan ;)

Tällä kertaa juhlavalmistelut ovat tosi myöhässä. Tuntuu, että maaliskuu on tullut ihan huomaamatta. Kalenteriin katsoessani tajusin, että jos haluan valmistella itse, on korkea aika laittaa tuulemaan. Toivotaan, että minulla on onni matkassa ja kaikki onnistuu suunnitelmien mukaan.

Päivänsankarin omasta toiveesta valmisteluihin lähdetään tällä kertaa lempivärin mukaan, eli violettia on tiedossa monessa sävyssä. Siinä mielessä hieman hankala väri, ettei meiltä löydy kotoa tätä väriä ollenkaan, siis mitään helpostusta ei saada jo kotona olevista jutuista. Pienellä budjetilla mennään koristeluiden suhteen, eli paljon ilmapalloja ja itsetehtyjä paperi/kartonkijuttuja on tiedossa...

 Paperihaitarin päällä oleva tähti ja korttipohjaan liimatut ympyrät
on leikattu kierrätetystä lahjakassista, joka oli jo paremmat aikansa
nähnyt, mutta oiva materiaali tähän.


Kutsukortin olen sentään saanut jo tehtyä, siitä tuli tämännäköinen tällä kertaa.



Tästä se lähtee.
Wish me luck!

4 kommenttia:

  1. Kiva kutsukortti! Onko tuo paperihaitari itse tehty vai ostettu valmiina? -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Teen aina itse paperihaitarit. Tässä kortissa leikkasin 4 cm x 28 cm paperisuikaleen, trimmasin mahdolliset taittelusta johtuneet vinot reunat, liimasin ympyräksi ja kiinni korttiin. Hauska ja vaikuttava somiste kortteihin!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta ja ohjeesta! Pitää kokeilla tehdä itsekin vastaavia. -Anni

      Poista
    3. Anni, teen vielä tällä viikolla koristeitakin synttäreille tällä tekniikalla, eli kuviakin on tiedossa :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...